Lahden tulee selvittää kamariorkesterin ja sinfoniaorkesterin hankintapalvelujen taloudelliset vaikutukset

Perustelut

Lahden kaupunginorkesteri, eli nykyisin Sinfonia Lahti, on toiminut 60 vuotta. Orkesteri aloitti toimintansa kunnallisena orkesterina vuosien 1949-1950 taitteessa, jolloin orkesteriin kiinnitettiin kapellimestari ja 12 uutta muusikkoa. Tällä hetkellä orkesterin ylikapellimestarina toimii Dima Slobodeniouk, joka toimii myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana.

Sinfonia Lahden hallinnossa toimii intendentti, apulaisintendentti, markkinointipäällikkö, vanhempi asiantuntija, intendentin sihteeri, myyntisihteeri, hallintosihteeri, nuotistonhoitaja ja kaksi järjestäjää. Muusikkoja orkesterissa on 63.

Kustannuksiinsa orkesteri saa valtionosuuksia 1. 632.000 euroa sekä tukia ja avustuksia kunnilta 4.874.000 euroa. Henkilöstökulut ovat 3.984.258 euroa ja materiaalit ja palvelut maksavat 867.780 euroa. Yleisöä orkesterilla oli 2016 yhteensä 50 194, jolloin oli Sibeliuksen juhlavuosi.

Sinfonia Lahti on tehnyt useita ulkomaankiertueita ja saavuttanut myös kansainvälistä huomiota. Orkesteri on tehnyt yli 80 levytystä. Se on profiloitunut erityisesti 25 Sibelius-levyllään, joihin sisältyy säveltäjän koko sinfoniatuotanto sekä useiden teosten ensilevytykset ja alkuperäisversioiden levytykset.

Lahden kannalta tunnettavuutta on kuitenkin mahdollista tavoittaa myös pienemmällä kokoonpanolla ja keveämmällä kustannusrakenteella. Tästä hyvänä vertailuesimerkkinä on vuonna 1978 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, joka on vakiinnuttanut asemansa eturivin suomalaisorkesterien joukossa. Vuonna 1993 sille myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri on vuosien varrella tehnyt lukuisia ulkomaankiertueita Euroopan maihin, Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Se esiintyy jatkuvasti kansainvälisten huippusolistien kanssa ja on tehnyt konsertoinnin ohessa yli 60 levytystä.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria on johtanut päävierailijana vuodesta 1995 saakka Sakari Oramo. Muusikkoja orkesterissa on 20. Kokkolan Orkesteriyhdistys ry:n hallinnossa työskentelee intendentti, tiedotus-markkinointisihteeri, taloussihteeri, ohjelmistokoordinaattori ja nuotistonhoitaja.

Aloite

Lahden Perussuomalaiset ry:n kaupunginvaltuustoryhmä ei väheksy klassisen musiikin terveys- ja hyvinvointivaikutuksia, mutta samat vaikutukset on saavutettavissa esimerkiksi kamariorkesterin tai ostopalveluna hankittujen sinfoniaorkesterien avulla. Sinfoniatason kokoonpanoja toimii muun muassa pääkaupunkiseudulla.

Lahden Perussuomalaiset ry:n valtuustoryhmä esittää, että Lahden kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin, joilla selvitetään sekä kamariorkesterin että ostopalveluna toteutettujen orkesterien ja konserttien taloudelliset vaikutukset, verrattuna oman kookkaan sinfoniaorkesterin toimintaan.

LAHDEN PERUSSUOMALAISET RY

Kaupunginvaltuustoryhmä

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa