Ratia ei halua enää aikalisää Ranta-Kartanon kylpylä-hotellihankeelle

Kinos-yhtiölle myönnetty määräaika päättyy ensi kesäkuun lopussa

LASSE KOSKINEN

 

Jorma Ratia ja iskulyönti

Jorma Ratia ja iskulyönti

UIMAHALLI. Lahden Ranta-Kartanon alueelle on varattu tontti kylpylähotellia varten, jonka 50 metrin allasosastoa Lahden kaupunki on sitoutunut vuokraamaan yleisökäyttöön. Kokonaisuutta on toteuttamassa Kinos Oy, jolle tontti on ollut varattuna kaksi vuotta. Viimeisin määräaika päättyy 30. kesäkuuta 2022. Lahden vuokrasitoumus on ratkaisevan tärkeä hankkeen toteutumisen osalta. Valtuusto on asettanut joitakin reunaehtoja, jotka ovat sopimuksessa sitovia.

Lahden kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia (ps) on todennut julkisuudessa, että Kinokselle ei ole luvassa jatkoaikaa enää ensi kesäkuun jälkeen, jollei hotelli-kylpylähanke ole lähtenyt silloin liikkeelle.

– Hankkeen rahoitussuunnitelmat ja rakentajasopimus ovat hankkeen osapuolten välisiä, eivätkä ne kuulu kaupungille. Sen sijaan kaikki mahdollinen avoimuus ja luottamus kuuluvat hankkeeseen. Tähän kuuluvat rahoittajien ja mahdollisen hotellioperaattorin nimien julkistaminen, Ratia painottaa.

Mikäli kävisi niin, ettei Kinoksen osalta suunnitelma toteudu, niin Ratia toteaa, että silloin on otettava esille suunnitelma B. Tämä voisi tarkoittaa uusien tahojen etsimistä, joita Ratia uskoo löytyvän. Kaavamuutos on myös mahdollinen, jos suunnitelma ei näytä toteutuvan sopimusten ja varausten mukaisesti.

– Niin tai näin, aluetta ei voida pitää rakentamisen suhteen epätietoisuudessa ja päätöksiä on tehtävä, Ratia sanoo.

Messilän matkailukeskus suunnittelee myös omaa kylpylähotellia. Hanke on vasta varhaisvaiheessa, eivätkä hankesuunnitelmat ole vielä käynnistyneet käytännössä. Hanketta on toistaiseksi lykätty.

– Eri lähteiden mukaan kylpylähankkeet ovat valtakunnallisesti enemmän tai vähemmän jäissä ja niihin on haasteellista löytää rahoittaja. Näin taisi olla Messilässäkin, Ratia arvio kilpailutilannetta Messilän kanssa.

Ranta-Kartanon kylpylä-hotellihankkeelta odotetaan siis tietoja rahoituksesta, hotellin toteuttajasta ja rakentamisen aikataulusta. Ranta-Kartanoon kaupunki on joka tapauksessa toteuttamassa pysäköintitalon, jota tarvitaan vaikka kylpylä-hotellihanke ei toteutuisikaan. Lahdella on takataskussaan mahdollisuus toteuttaa 50 metrin altaan käsittävä uimahalli Launeelle, jos Ranta-Kartanon uimala jää haaveeksi.

Lahden perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Lahden konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia haluaa Lahden Ranta-Kartanon kylpylä-hotellihankkeelta näyttöjä toteutumisesta.

Kirjoitettu 14.12.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa