Perussuomalaiset paheksuvat älypyörätien suunnittelua

Kaupungintalon sisäpihan lasikatosta on luovuttava

Lahden Perussuomalaiset ry moittii Lahden älypyörätien kohonneita kustannuksia. Sen kokonaiskustannukset ovat 2,5 miljoonaa euroa. Pyörätiehankkeesta päätettäessä päättäjille annettiin se kuva, että EU maksaa hankkeesta 75 prosenttia. Tukihakemus EU:lle tehtiin 1,6 miljoonan euron kokonaiskustannuksin. Pyörätien suunnittelua paisutettiin tämän hakemuksen jälkeen. Lisäksi EU-hakemus tehtiin laskelmien mukaan eikä urakkakilpailutuksen jälkeen. Urakkakilpailutuksessa todellinen hinta nousi 1,95 miljoonaan euroon. Suunnitelmiin tehtiin vielä jälkilisäyksenä kadun ylittävä silta, joka nosti älypyörätien hintaa vielä 200 000 eurolla.

Lahden Perussuomalaiset ry paheksuu älypyörätien suunnittelua niin että ne valmistuivat vasta EU-hakemuksen jälkeen ja runsaasti kasvanut loppusumma jää kaupungin veronmaksajien vastuulle. Perussuomalaiset pitävät tilannetta huolimattomuutena ja piittaamattomuutena. Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunkinimikkeen alle syntynyt GreenCity-ohjelma on perussuomalaisten mielestä nostanut hurmoksellista asennetta niin että päätöksiä tehdään kustannuksista välittämättä.

Lahden Perussuomalaiset moittivat myös Lahden kaupungintalon peruskorjauksen laajuutta. Alun perin hanketta ajettiin päättäjien pöydälle talotekniikan korjauksena, johon liittyy joitakin talon käytön aiheuttamien kulumien korjaamista. Tähänkin suunnitelmaan on tullut nippu lisäkustannuksia, joihin päätöksenteko ei perustunut. Perussuomalaiset pitävät kaupungintalon sisäpihan kattamista lasikatolla tarpeettomana ja edellyttää että siitä luovutaan.

Sisäpihasta on tarkoitus tehdä tila yleisötilaisuuksia varten. Tätä varten Lahdessa on kuitenkin runsaasti tilaa Fellmanniassa, Sibeliustalossa, Lahti-Hallissa, Mastolassa ja koulujen saleissa. Lisäksi perussuomalaiset muistuttavat, ettei sisäpihan kattaminen lasikatolla kuulunut arkkitehti Elien Saarisen luomaan talon arkkitehtuuriin. Perussuomalaiset pitävät 20 miljoonaan kohoavia kaupungintalon korjaus- ja muutoskustannuksia liian kalliina. Talotekniikan tarpeellinen korjaaminen ja uudistaminen ovat paisuneet yli äyräittensä.

Lahden Perussuomalaiset ry:n hallitus nimesi lisää kuntavaaliehdokkaita:
Pertti Jukko, insinööri, eläkeläinen, Aake Kärnä, opiskelija, Jouko Lappalainen, autonkuljettaja, eläkeläinen, Carita Lindqvist, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, taksinkuljettaja, Tomi Nykänen, yrittäjä, Patrik Salonen, ylioppilas, Toni Siro, asentaja, CNC-koneistaja, Tuomas Sorsa, diplomi-insinööri, kehityspäällikkö, Jarkko Valonen, rekkamies, Jenny Valonen, linja-auton kuljettaja ja Juha Viljamaa, yli-insinööri.

Lahden perussuomalaiset ovat nimenneet tähän mennessä 38 kuntavaaliehdokasta.

Kirjoitettu 28.9.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa