Perussuomalaiset työllistävät nuoria vaalilautakuntiin ja nimesivät kuntavaaliehdokkaita

Vaalilain 15. pykälään on lisätty momentti, jonka mukaan vaaliehdokas tai hänen läheisensä eivät voi olla vaalilautakunnan jäseninä tai varajäseninä. Lahdessa puoluejärjestöt ovat asettaneet vaalilautakuntiin noin puolet tähän määritelmiin kuuluvia, joten puoluejärjestöjen tulee ilmoittaa kaupungille viimeistään lokakuun loppuun mennessä, kuinka paljon ne voivat nimetä kuntavaalien vaalilautakuntiin sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole esteellisiä uuden lain tulkinnan mukaisesti. Loput vaalitoimitsijat hankkii kaupunki omia kanaviaan käyttäen. Käytännössä tämä tarkoittaa oppilaitosten nuoria opiskelijoita, joita jo käytetään ennakkoäänestyspaikoilla. Kuntavaalit ovat ensi huhtikuun alussa.

Lahden Perussuomalaiset ry on päättänyt kokouksessaan, että puolueosasto haluaa työllistää nuoria vaalilautakuntien jäseniksi. Näin nuoret pääsevät perehtymään vaalitoimintaan ja voivat saada pientä lisätuloa lautakunnissa työskentelystä. Käytännössä tämä päätös tarkoittaa sitä, että perussuomalaiset jättävät kaikki vaalilautakuntien paikkansa Lahden kaupungin nimeämien nuorten täytettäviksi.

PS:n ensimmäiset ehdokkaat

Lahden Perussuomalaiset ry on myös nimennyt ensimmäisen erän kuntavaaliehdokkaitaan:

Rami Lehto, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu; Nina Laihanen, sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu; Maarit Tuomi, eduskunta-avustaja, kaupunginvaltuutettu; Vesa Pellinen, varastotyöntekijä, varavaltuutettu; Unto Taipale, eläkeläinen, koneenasentaja; Raila Lindroos, eläkeläinen, hoivatyöntekijä; Jukka Ruuth, eläkeläinen, merkonomi; Vesa Salminen, yrittäjä, varavaltuutettu; Päivi Granlund, kirjanpitopäällikkö, varavaltuutettu; Lasse Koskinen, toimittaja, kaupunginvaltuutettu; Martti Mäkelä, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu; Sirpa Purmonen, eläkeläinen, kaupunginvaltuutettu; Hannu Rehn, koneteknikko, luottamusmies; Raimo Peltola, eläkeläinen, kaupunginvaltuutettu ja Arja-Leena Lammi, eläkeläinen, MKT. Lisää ehdokkaita nimetään myöhemmissä erissä.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa