Kannanotto sopeutumiseläkkeistä

Sopeutumiseläkettä nostavan lahtelaisen kokoomuksen ex-kansanedustajan Tuija Nurmen toiminta on syystäkin noussut julkisen pöyristyksen kohteeksi.

Nurmi työskentelee lääkärinä Terveystalossa ja laskutus tapahtuu oman, huipputulosta tekevän yrityksen kautta.

Lahtelaisen kansanedustaja Rami Lehdon viime vuonna jättämä lakialoite sopeutumiseläkettä nauttivien ex-kansanedustajien eläkkeiden poistamiseksi ei edennyt eduskunnassa. Lehto totesi aloitteessaan, että kansalaiset joutuvat osallistumaan kansantaloutemme säästötalkoisiin monin eri tavoin, joten olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista, että nämä erityisasemassa olevat, erityiseduista nauttivat ex-kansanedustajatkin osallistuisivat omalta osaltaan yhteisiin talkoisiin, myös kokoomuslaiset.

Potilaista Terveystalolla ei varmasti ole pulaa, sillä Maahanmuuttovirasto on tehnyt uudet palvelusopimukset terveydenhuoltopalveluiden tuottamisesta turvapaikanhakijoille. Kilpailutuksen voitti Hämeen osalta Terveystalo ja uudet sopimukset astuivat voimaan 1.11.2017. Hankinnan kohteena ovat yleislääkäritasoiset lääkäripalvelut arkisin klo 8.00 – 16.00 välillä, tartuntatautien seulontatutkimukset ja laboratorio- ja kuvantamistutkimukset.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa