Kannanotto 29.10.2014

Lahden perussuomalaiset pitävät kuntaliitoksen toista selvitysmallia sopivana

Lahden Perussuomalaiset ry pitää hyvänä kuntaliitoksen jatkokäsittelyä, jossa lähdetään alustavasti kahden kunnan mallista liikkeelle. Perussuomalaisten mielestä hyvän pohjan muodostaa Lahden ja Nastolan keskinäinen kuntaliitos. Perussuomalaisten mielestä olennaista ei ole liittyykö Kärkölä tähän liittymään vai ei. Lahden kannalta ongelmallista on, että Lahden kaupungilla ja Kärkölän kunnalla ei ole yhteistä maarajaa. Tämä tuottaa käytännön hankaluuksia monissa käytännön toimissa, kuten erilaisten kuntatekniikan ratkaisujen osalta. Oman osansa asiassa tekee myös valtioneuvosto, kun se määrittää lopullisesti, pitääkö kunnilla olla maantieteellisesti yhtenäisiä alueita vai ei.

 

Lahden Perussuomalaiset ry on valmis päättämään kuntaliitoksesta kahden kuntamallin pohjalta ensi vuoden alussa uuden selvityksen lopullisesti valmistuttua.

 

Työvoimahallinnon saatava organisaationsa kuntoon

TE-keskusten työvoimahallinnon runsaan vuoden takainen asiakaspalvelun uudistus ei onnistunut. Uudistuksessa asiakkaat jaettiin kolmen eri palvelukäsittelyryhmään, jossa muun muassa on syntynyt tilanteita, joissa asiakas ei ole saanut yhteyttä työvoimahallinnon virkailijaan, vaikka työvoimahallinnon osalta näin edellytetään. Lisäksi osa ikääntyneistä työnhakijoista jätettiin kokonaan ilman asiakaspalvelumahdollisuutta, jota voidaan pitää ikäsyrjintänä.

Tämän lisäksi Lahden te-keskuksen työvoimahallinnon osalta syntyi tämän vuoden alussa ruuhka, joka venytti lain edellyttämiä työvoimahallinnon palveluaikavelvoitteita. Suurin osa te-keskusten paikallisjohtajista on todennut julkisuudessa, että työvoimahallinnon uudistus epäonnistui.

 

Lahden perussuomalaiset edellyttävät, että paikallisten te-keskusten työvoimahallinnon osastojen tulee kyetä siihen tehtävään, johon ne on organisaatiossa asetettu. Toimiva työvoimahallinnon paikallinen edustusto on omalta osaltaan edellytyksenä siihen, että Lahden vaikeaa työttömyystilannetta voidaan asteittain kohentaa.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa