JOPIN JORINAA

Lupaukseni mukaisesti kirjoittelen tämän tyyppistä blogia säännöllisen epäsäännöllisesti ajan tapahtumista kotikunnassamme ja ymmärrettävästi paikallispolitiikka on valokeilassa ehkäpä eniten.

Saimme kuntavaaleissa erinomaisen tuloksen. Oli iloinen ja mukava asia, että uusia valtuutettuja tuli, mutta harmiksemme kaikilta osin hyviä, kokeneita ehdokkaita ei tällä kertaa menestynyt.

Paikkaneuvottelut olivat poikkeukselliset pienryhmien aggressiivisen neuvottelutaktiikan johdosta ja sehän kulminoitui heidän vaatimuksiinsa ”korimallista” (ei ole vielä kukaan kertonut, missä malli olisi käytössä?) ja strategisesti viime tippaan ilmoitettuun vaaliliitoon. Erikoista on ollut asian tiimoilta Etlarin ja Uuden Lahden toimittajien virheelliset ”jutut”, jotka pohjautuneet tuon ryhmän väittämiin sanasta sanaan.

Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen neuvottelijoidemme yhteiseen ponnistukseen, saimme kaikki meille kuuluvat paikat, ylikin ja vaikutusmahdollisuudet Lahden kuntapolitiikkaan paranivat kerralla merkittävästi.

Paikkaneuvottelut olivat muutoin aivan hirmuista kuultavaa ja katseltavaa, kun pienpuolueiden eräät henkilöt olivat paljaassa vallanhimossaan aivan törkeitä käytökseltään ja puheiltaan. Tässä kunnostautuivat erityisesti KD Sonja Falk ja äärivasemmistolainen Elisa Lientola. Ja sama meno jatkui valtuustossa 16.8.2021. Hupaisaa oli, että Falk sai Pro Lahdelta lahjana valtuuston 1, varapuheenjohtajuuden, kun sehän olisi kuulunut vaalituloksen mukaan Pro Lahdelle. Että sellainen vilpitön kansanvallan kannattaja.

Juristina jään odottamaan, mitkä ovat ne valtuustossa heidän mainitsemansa ”laittomuudet”, joita eivät edes kaupunginlakimiehet ole löytäneet.

Tekniset vaaliliitot ovat nyttemmin historiaa. Jokainen puolue ajaa jatkossa omiaan tavoitteitaan ja onnistuminen vaikeassa työssä onnistuu vain yhteistyön kautta. Se tarkoittaa poliittisia kompromisseja, vaikka niin ikävä kaiku sanalla onkin. KH tulee monessa suhteessa olemaan avainasemassa. Pidän hyvänä, että Pro Lahden Kalle Aaltonen vastoin aikaisempia kannanottojaan meni KH:een osaltaan vastuunkantajaksi.

Lautakunnissa käsitellään kaupunkilaisten arkeen läheisesti liittyviä asioita. Meillä on hyvä ja asiantunteva edustus kaikissa lautakunnissa ja olen varma, että heidän työnsä tulee näkymään ja vaikuttamaan positiivisesti puolueemme kannatukseen.

Tämä on meille hyvä alku. Perussuomalaiset ovat tulleet Lahden kuntapolitiikkaan merkittävästi ja jäädäkseen pysyvällä tavalla Lahden ja lahtelaisten etujen ajajaksi ja puolustajaksi. Me olemme lahtelaisten arjen asioiden puolustajia, eikä meidän pidä tavoitella lähes suuruudenhulluja miljoonia maksavia hankkeita eikä syytää rahaa riskibisneksiin.

Kiitos teille kaikille, yhdessä eteenpäin!

Jorma Ratia

valtuustoryhmän puheenjohtaja

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa